tiistai 22. marraskuuta 2016

Nopea kaaliwokki (gluteeniton, vegaani, sokeriton)


Tästä reseptistä tuli vahingossa hitti. Eräänä päivänä lounassalaatit olivat vähissä ja pelkkää kaalia ei tehnyt mieli. Niinpä syntyi tämä ruoka, josta illalla jatkettiin myös perheelle evästä lisäämällä riisinuudelia.

2 dl ohuita soijasuikaleita
suolaa
n. 1/4 valkokaalia
1 reilunkokoinen sipuli
1-2 valkosipulin kynttä
oliiviöljyä
aurinkokuivattua tomaattia
soijakastiketta (vehnätöntä)
mustapippuria
(cashew-pähkinöitä)
(riisinuudelia)

Laita soijasuikaleet paistinpannulle. Lisää vettä sen verran, että suikaleet peittyvät.
Lisää suolaa ja keitä, kunnes vesi on haihtunut. Pilko sillä aikaa kaali ohuiksi suikaleiksi ja kuori ja pilko sipulit.
Kun vesi on haihtunut soijasuikaleista, lisää öljy, kaalisuikaleet ja sipulit. Anna hautua hetken aikaa ja lisää aurinkokuivattu tomaatti. Mausta soijakastikkeella sopivan suolaiseksi. Lisää lopuksi mustapippuri.

Halutessasi voit tuunata reseptistä nuudeliwokin lisäämällä riisinuudeleita: Keitä vettä vedenkeittimessä tai kattilassa. Kaada kiehuva vesi riisinuudeleiden päälle, anna hautua pari minuuttia ja lisää kaali-soijaseokseen. Voit höystää wokin myös paahdetuilla cashew-pähkinöillä ja miksei vaikkapa kookosmaidolla ja curry-tahnalla? Muunnoksia varmasti löytyy. Olennaista tässä reseptissä on nopeus ja helppous, mikä pelastaa joskus kiirearjessa.

perjantai 18. marraskuuta 2016

Hedelmäisiä synttäritarjottavia


Hedelmäsiili (kuva: Suomen yrityskuvaus/Markku Heikkilä)

Tämä hedelmäsiili keksittiin, kun haluttiin tehdä yksivuotissynttäreille kakku, jota sankarikin voi hyvällä omalla tunnolla syödä. Tämä maistui sekä lapsille että aikuisille. Pohjana siilissä on vesimelon puolikas ja siihen on cocktail-tikuilla pistelty erilaisia hedelmiä (vesimelonia, hunajamelonia, ananasta, kiiviä, viinirypäleitä). Myös banaani, pensasmustikka ja mansikka sopivat hyvin.
Pikkuinen piparimuotti auttoi hedelmien muotoilussa. Jämäpaloista tuli herkullinen smoothie.
Aikaa kakun tekemiseen kannattaa kyllä varata tuokio jos toinenkin - tässä taisi mennä 1½-2h.

Alla olevassa kuvassa on 6-vuotissynttäreille tehty asetelma, joka myös teki hyvin kauppansa.
Ehkä vielä paremmin kuin prinsessakakku, joka piti olla, mutta aika harva lapsista kuitenkaan erityisemmin piti siitä. Lisäksi pöydässä oli popcornia, keksejä (ks, myös nämä), dippivihanneksia ja kookospalleroita. Riittivät hyin.



Kookospallerot (vegaani, gluteeniton, sokeriton, pähkinätön, soijaton)


Halusin viedä päiväkotiin synttäriherkkuja, joita kutakuinkin kaikki voisivat syödä, jotka eivät sisältäisi lisättyä sokeria ja jotka voisin tehdä hyvissä ajoin etukäteen, kun ennen synttäreitä oli yhtä jos toistakin tekemistä. Sankari tykkäsi ja ilmeisesti monet muutkin. Kaikille ei kookos kuitenkaan maistunut, joten ehkä osan voisi kuorruttaa kaurahiutaleilla. Vahingosta viisastuneena kirjaan ohjeen gluteenittomana, mutta kun oikeassa elämässä tein lisäksi muutaman kaurattoman version, totesin etteivät kaurahiutaleet ole ollenkaan pakollisia. Tulee vain vähän pehmeämpiä palleroita. 

Kookospallerot (10-12 kpl)

1 pkt taatelia
1-2 rkl kookosöljyä
n. 1/2 dl puhdaskaurahiutaleita
n. 1/2 dl auringonkukansiemeniä
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
1/4 tl vaniljajauhetta
Aavistus piparminttuöljyä
Kuorrutteeksi kookoshiutaleita

Pehmitä taateli keittämällä vähässä vedessä. Jos käytät pehmeitä taateleita, keittämistä ei tarvita ja saat aitoja raakapalleroita. Lisää muut aineet ja soseuta sauvasekoittimella melko tasaiseksi. Tarkista maku ja lisää tarpeen mukaan vaniljaa tai piparminttua. Anna jäähtyä/tekeytyä hetki ja pyörittele palleroiksi. Pyörittele pallerot kookoshiutaleissa tai puhdaskaurahiutaleissa.
Säilyvät viileässä jopa useita viikkoja (jos piilottaa hyvin :) Tein synttäreitä varten viisinkertaisen annoksen ja aika hyvin tekivät kauppansa. Muutaman sain vielä töihin välipalaksi, mihin nämä sopivat hyvin, koska säilyvät myös lämpimässä.



Kaiketon jäätelö (sokeriton, maidoton, pähkinätön, soijaton, gluteeniton, vegaani)


2 dl kaurakermaa
2 dl kookoskermaa
1 iso pakastettu banaani
2 rkl tahinia (tai pähkinävoita, jos ei allergiaa)
2 rkl vaahterasiirappia
1/2 tl vaniljajauhetta

 Jäätelöön paras banaani on jo kunnolla kypsä, sellainen jonka kuoreen on tullut jo hieman ruskeita pilkkuja. Pilkon ylikypsät banaanit pakasteeseen, josta ne ovat käyttövalmiita herkutteluhetkiin tai vaikkapa puuron jäähdyttämistä varten. Pakastetusta banaanista tulee jo yksinäänkin hyvä jäätelö, jonka voi maustaa marjoilla, kookossokerilla tai vaahterasiirapilla mieleisekseen. Tässä ohjeessa nyt vähän jotain muutakin höystettä :)
Myös muut jäätelön ainekset on hyvä oll kylmiä jo valmiiksi, joten pidä kaura- ja kookoskermaa jääkaapissa  yön yli (tai pakasta hetken aikaa jos kiirus tuli). Kippaa kuppoon ja surauta sauvasekoittimella soseeksi.
Perusohjetta voi tuunata maustamalla esim. a) jäisillä marjoilla, b) kanelilla ja kaardemummalla, c) piparkakkumausteella, d) suklaarouheella tai e) omalla mielikuvituksella. 
Minä löysin kirpparilta jäätelökoneen, joten käytän sitä, mutta ilman konetta voi massan pakastaa tikkujäätelömuotteihin tai vaikkapa mukeihin, joihin lisää muovilusikan tikuksi. Jäätelökonetta käytettäessä kannattaa muistaa, että karkeammat höysteet (pähkinärouhe, kaakaonibsit tms) kannattaa lisätä vasta kun kone on muutaman minuutin vaivannut massaa, niin höysteet eivät kivety paakuksi astian pohjalle. Sama valumisongelma on hyvä huomioida muitakin keinoja käyttäessä.
Ja eipä sitten kuin herkuttelemaan. Kuvassa jätskin kaverina on suklaakakku, pakastettuja vadelmia ja vaahterasiirappia.