Näytetään tekstit, joissa on tunniste viljaton. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viljaton. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Banaani-mansikkasorbetti (todella kaiketon)



Tästä ei kyllä jälkiruoka helpommaksi muutu. Paitsi, jos tekee tämän pelkästä banaanista, mikä myös toimii. Meillä banaanit tuppaavat jäädä syömättä, jos ne pääsevät kypsymään ruskeapilkullisiksi. Silloin usein pilkon ne pakasterasiaan ja jäädytän, jolloin niistä saa oivan pohjan jälkiruuille tai smoothieen. Jos muistatte vielä viime kesän helteet, niin saatatte uskoa, että meillä syötiin tätä usein. Lapsetkin osaavat sen tehdä.

Ohje on gluteeniton, maidoton, vegaani, sokeriton, pähkinätön ja soijaton.

Ainekset:
Pakastimeen pilkottu banaani
Pakastemansikoita (vaikkapa 1-2 dl tai maun mukaan)

Ohje: Ota ainekset hetkeksi pehmenemään  huoneen lämpöön. Surauta soseeksi sauvasekoittimella tai blenderissä. Nauti heti.

Banaani toimii pohjana melkein mille tahansa sorbetille ja sen rakenne sopii hyvin vegaanijätelön pohjaksi. Lisää mielesi mukaan mustikoita, mustaherukoita, avocadoa, pähkinävoita, vaahterasiirappia, kaakaota tai mitä ikinä keksit. Sössön voi pakastaa myös tikkujäätelömuotteihin.




maanantai 19. helmikuuta 2018

Pehmeät perunapihvit (maidoton, gluteeniton)

Perunapihvit valmistuvat nopeasti edellispäivän perunamuusista.

n. 1 l maidotonta perunamuusia
4-5 valkosipulin kynttä murskattuna
3 kananmunaa
Ripaus suolaa
Oliiviöljyä paistamiseen

Sekoita aineet keskenään ja paista molemmin puolin pannulla pihveiksi. Noin ruokalusikallinen taikinaa on sopiva määrä, saa helpommin käännettyä.

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Kurpitsapiirakka (gluteeniton, maidoton, ei valkoista sokeria)


Tätä piirakaa teimme syksyllä ja amerikassa sitä syödään Halloweenin aikaan, mutta koska piirakka maistuu aivan piparkakulta, me ehkä syömme sitä (myös) jouluna. Kurpitsasosetta keitin syksyllä valmiiksi pakastimeen. Kurpitsalohkoja keitetään vähässä, suolalla maustetussa vedessä kunnes kurpitsa on kypsää. Soseutin sauvasekoittimella.

Pohja:

100 g voita tai maidotonta margariinia
2 dl gluteenittomia jauhoja
1 rkl steviaa tai muuta makeutusainetta
1 tl leivinjauhetta
1 luomumuna

Täyte: 

4 dl kurpitsasosetta
½ dl vaahterasiirappia
loraus (1-2 rkl) agavesiirappia
1 luomumuna
1 dl kaurakermaa
1 tl kanelia
½ tl inkivääriä
vajaa ½ tl neilikkaa
½ tl suolaa

Pehmennä voi/margariini. Sekoita jauhoihin makeutusaine ja leivinjauhe. Sekoita sähkövatkaimella pohjan täytteet keskenään. Taputtele pohja piirakkavuokaan ja paista 225 asteessa 10 minuuttia. Alenna  sen jälkeen uunin lämpötila 175 asteeseen.

Sekoita täytteen aineet keskenään, Tarkista makeus ja kippaa esipaistetun pohjan päälle. Paista 175 asteessa 40-50 minuuttia.


tiistai 22. marraskuuta 2016

Nopea kaaliwokki (gluteeniton, vegaani, sokeriton)


Tästä reseptistä tuli vahingossa hitti. Eräänä päivänä lounassalaatit olivat vähissä ja pelkkää kaalia ei tehnyt mieli. Niinpä syntyi tämä ruoka, josta illalla jatkettiin myös perheelle evästä lisäämällä riisinuudelia.

2 dl ohuita soijasuikaleita
suolaa
n. 1/4 valkokaalia
1 reilunkokoinen sipuli
1-2 valkosipulin kynttä
oliiviöljyä
aurinkokuivattua tomaattia
soijakastiketta (vehnätöntä)
mustapippuria
(cashew-pähkinöitä)
(riisinuudelia)

Laita soijasuikaleet paistinpannulle. Lisää vettä sen verran, että suikaleet peittyvät.
Lisää suolaa ja keitä, kunnes vesi on haihtunut. Pilko sillä aikaa kaali ohuiksi suikaleiksi ja kuori ja pilko sipulit.
Kun vesi on haihtunut soijasuikaleista, lisää öljy, kaalisuikaleet ja sipulit. Anna hautua hetken aikaa ja lisää aurinkokuivattu tomaatti. Mausta soijakastikkeella sopivan suolaiseksi. Lisää lopuksi mustapippuri.

Halutessasi voit tuunata reseptistä nuudeliwokin lisäämällä riisinuudeleita: Keitä vettä vedenkeittimessä tai kattilassa. Kaada kiehuva vesi riisinuudeleiden päälle, anna hautua pari minuuttia ja lisää kaali-soijaseokseen. Voit höystää wokin myös paahdetuilla cashew-pähkinöillä ja miksei vaikkapa kookosmaidolla ja curry-tahnalla? Muunnoksia varmasti löytyy. Olennaista tässä reseptissä on nopeus ja helppous, mikä pelastaa joskus kiirearjessa.

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Lehtikaali-linssikeitto (veg, M, G, pähkinätön, soijaton, sokeriton)


Tämä soppa sopii hyvin syksyn viileisiin ja sadonkorjuuaikaan. Jos mietit, mihin runsasta lehtikaalisatoa voi käyttää, tässä resepti siihen vaivaan, sillä lehtikaalia kuluu tähän  runsaasti.
Alkuperäiseen ohjeeseen tuli lammasmakkaraa (300 g). Lihansyöjät voivat lisätä sen soppaan lehtikaalin kanssa samaan aikaan tai paistaa pannulla paloina, jolloin sen voi lisätä valmiiseen keittoon, jos syöjissä on vege-väkeä.

2 sipulia
2-3 valkosipulin kynttä
3 porkkanaa
5 perunaa
oliiviöljyä
2 dl vihreitä linssejä
2 rkl tomaattipyrettä
½ tl chilitahnaa (esim. Sambal Oelek)
(½ tl savupaprikamaustetta)
1,5 l kasvislientä
200 g lehtikaalia (tai mustakaalia)
1-1½ rkl punaviinietikkaa
mustapippuria
(suolaa)

Kuori ja pilko perunat, porkkanat, sipuli ja valkosipuli. Huuhtele linssit ja lehtikaali ja leikkaa lehtikaalien kovat varret irti lehdistä. 
Kuullota sipulia ja valkosipulia hetki oliiviöljyssä. Lisää perunat, porkkanat, linssit, (lehtikaalin pilkotut varret, jos haluat käyttää myös lehtiruodon),  tomaattipyre, chilitahna ja halutessasi savupaprikamauste (se ei ole ollenkaan välttämätön). Kääntele muutaman kerran. Lisää kasvisliemi ja anna kiehua miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Lisää lehtikaali ja anna kiehua vielä noin 10-20 minuuttia, kunnes linssit ovat kypsiä.
Mausta lopuksi punaviinietikalla, mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla.

Tästä satsista tuli keittoa noin 3-4 litraa, mutta koska lehtikaali vie aluksi aika paljon tilaa, 7 litran kattilani ei ollut yhtään ylimitoitettu. 

lauantai 24. syyskuuta 2016

Inkivääritee


Tehojuoma flunssan torjuntaan. Saattaa vaatia aluksi hieman totuttelua, koska on aika tujua. Teelusikallinen hunajaa teen sekaan auttaa tässä kummasti, eikä tee flunssankaan suhteen hallaa.

1. Kuori inkivääri
2. Raasta melko pieneksi raasteeksi
3. Lusikoi jääpalamuotteihin
4. Pakasta
5. Tipauta flunssan ensioireiden ilmaantuessa yksi kuutio kuumaan vesimukilliseen ja nauti. 

Raastaessa jää usein vähän puumaisempaa ainesta, jota en laita jääpalamuotteihin. Siitä tulee ensimmäinen teesatsi. Vaikka muuten nautin juoman raasteineen, tästä siivilöin hetken hauduttamisen jälkeen inkiväärin pois.