Näytetään tekstit, joissa on tunniste kookos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kookos. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Raparperipiirakka (gluteeniton,soijaton, pähkinätön, vegaani, ei valkoista sokeria)



Tähän aikaan keväästä raparperit ovat parhaimmillaan ja uusien piirakkareseptien kokeileminen kiehtoo.Tämän ohjeen löysin pullantuoksuisestakodista. Ehdin juuri napata kuvan piirakasta ennen kuin viimeinenkin palanen katosi parempiin suihin. Koska piirakka oli yksinkertainen tehdä ja tuntui maistuvan, teemme tätä toistekin.

POHJA:
2,5 dl gluteenitonta kauramaitoa tai mantelimaitoa
2 dl kookossokeria tai vastaava määrä vaahterasiirappia tai agavesiirappia
0,8 dl kookosöljyä
2 dl gluteenittomia kaurajauhoja
2 dl gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1/2 tl vaniljajauhetta
1/4 tl  inkivääriä
3-4 dl pilkottuja raparperinvarsia

PINNALLE:
2 rkl kookosöljyä
2 rkl kookoshiutaleita
2 rkl kaurajauhoja
3 rkl kookossokeria
1/2-1 tl kanelia

VALMISTUS:
  • Sulata kookosöljy juoksevaksi.
  • Sekoita keskenään kasvimaito, kookossokeri ja mausteet. 
  • Lisää joukkoon öljy, jauhot ja leivinjauhe sekä lopuksi raparperipalat.
  • Jos taikina tuntuu liian jäykältä, lisää vielä loraus kasvimaitoa.
  • Kaada taikina kookosöljyllä voideltuun vuokaan ja tasoita pinta.
  • Sekoita pinnalle tulevat aineet keskenään ja murustele seos piirakan pinnalle.
  • Paista kiertoilmauunissa n. 200 asteessa n. 45 minuuttia (riippuu uunista, kokeile kypsyys taikinatikulla).



perjantai 18. marraskuuta 2016

Kookospallerot (vegaani, gluteeniton, sokeriton, pähkinätön, soijaton)


Halusin viedä päiväkotiin synttäriherkkuja, joita kutakuinkin kaikki voisivat syödä, jotka eivät sisältäisi lisättyä sokeria ja jotka voisin tehdä hyvissä ajoin etukäteen, kun ennen synttäreitä oli yhtä jos toistakin tekemistä. Sankari tykkäsi ja ilmeisesti monet muutkin. Kaikille ei kookos kuitenkaan maistunut, joten ehkä osan voisi kuorruttaa kaurahiutaleilla. Vahingosta viisastuneena kirjaan ohjeen gluteenittomana, mutta kun oikeassa elämässä tein lisäksi muutaman kaurattoman version, totesin etteivät kaurahiutaleet ole ollenkaan pakollisia. Tulee vain vähän pehmeämpiä palleroita. 

Kookospallerot (10-12 kpl)

1 pkt taatelia
1-2 rkl kookosöljyä
n. 1/2 dl puhdaskaurahiutaleita
n. 1/2 dl auringonkukansiemeniä
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
1/4 tl vaniljajauhetta
Aavistus piparminttuöljyä
Kuorrutteeksi kookoshiutaleita

Pehmitä taateli keittämällä vähässä vedessä. Jos käytät pehmeitä taateleita, keittämistä ei tarvita ja saat aitoja raakapalleroita. Lisää muut aineet ja soseuta sauvasekoittimella melko tasaiseksi. Tarkista maku ja lisää tarpeen mukaan vaniljaa tai piparminttua. Anna jäähtyä/tekeytyä hetki ja pyörittele palleroiksi. Pyörittele pallerot kookoshiutaleissa tai puhdaskaurahiutaleissa.
Säilyvät viileässä jopa useita viikkoja (jos piilottaa hyvin :) Tein synttäreitä varten viisinkertaisen annoksen ja aika hyvin tekivät kauppansa. Muutaman sain vielä töihin välipalaksi, mihin nämä sopivat hyvin, koska säilyvät myös lämpimässä.



tiistai 24. toukokuuta 2016

Chia-suklaavanukas with a twist


Helppo chiavanukkaan ohje löytyi Yummybakerin blogista. Alkuperäiseen ohjeeseen tuli vain kookosmaitoa, chia-siemeniä, kaakaota ja banaania. Makutuomareiden toiveesta lisäilimme hieman mausteita ja makeutta.
Teimme vanukasta yhdessä viisivuotiaan kanssa ja idea kanelin ja kaardemumman lisäämisestä reseptiin tuli häneltä. Vanukkaasta tuli tämän lisäyksen myötä aika veikeän makuinen. Ehkä joku kerta kokeilemme myös ilman. Perheen mies kaipasi hieman lisää makeutta, joten lisäsimme steviaa. Lopputulos maistui koko perheelle yksivuotiaasta alkaen.

4 dl kookos- kaura- tai mantelimaitoa
1 dl chia-siemeniä
3 rkl kaakaojauhetta
1 kypsä banaani
1 tl hunajaa
8 tippaa vaniljasteviaa
ripaus kanelia ja kaardemummaa

Sekoita tehosekoittimella, jaa annoskulhoihin ja anna tekeytyä vähintään 15 min.




maanantai 9. toukokuuta 2016

Banaani-kookoskeksit (G, M, S,Veg,pähkinätön)



Yksivuotissynttäreitä varten etsiskelin keksien ohjetta, jossa ei olisi turhan paljon sokeria, vehnää tai muutakaan "höttöä" ja joka vielä maistuisi hyvältä. Täydellinen yhdistelmä löytyi Kiitos hyvää -blogista.

3 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
2 dl kookoshiutaleita
1 dl mantelijauhetta (tai manteleita – rouhi sauvasekoittimella)
3 banaania
1,5 dl pakastemustikoita (tai n. 100g sokeritonta tummaa suklaata)
5 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä
1 rkl kotimaista hunajaa (vegaaniin vaahterasiirappia tai agavesiirappia)
1 tl vaniljauutetta
0,5 tl suolaa

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Sekoita mantelijauho/rouhe, kaurahiutaleet, kookoshiutaleet ja suola kulhossa. Soseuta banaanit esimerkiksi haarukalla tai sauvasekoittimella. Sekoita banaanisose kuivien ainesten sekaan. Sulata kookosöljy juoksevaksi vesihauteessa ja sekoita taikinaan. Lisää myös hunaja ja vaniljauute. Sekoita huolellisesti. Lisää lopuksi sekaan jäiset mustikat, sekoita vain parilla kauhaisulla, jotta mustikat eivät värjää taikinaa. Tai erityisherkuttelupäivänä laita mustikoiden tilanne suklaarouhetta.
Annostele taikinasta parin ruokalusikallisen kokoisia palloja uuninpellille leivinpaperin päälle. Litistä palloja esimerkiksi lusikalla. Voit lisätä keksien pinnalle halutessasi muutaman mustikan ja kookoslastun. Paista uunin keskitasossa noin 20 minuuttia tai kunnes keksit ovat saaneet kultaisenpaahteisen sävyn. 


maanantai 14. syyskuuta 2015

Syyssadon kastike

Kuva: Suomen yrityskuvaus/Markku Heikkilä


3 rkl öljyä
1 iso sipuli
3-4 kookasta porkkanaa (n. 400 g)
n. 400 g kesäkurpitsaa
n. 200 g herkkusieniä, kantarelleja tai suppilovahveroita
n. 200 g pensaspapuja
5 dl/500g kookosmaitoa
yrttisuolaa
mustapippuria
(chiliä)

Kuullota karkeaksi raastettu porkkana ja pilkottu sipuli öljyssä. Kun ne ovat pehmenneet, lisää pilkottu kesäkurpitsa, sienet ja pensaspavut. Kääntele niitäkin hetki. Lisää mausteet ja kookosmaito.
Tarjoa keitetyn perunan tai (gluteenittoman) pastan kanssa.

Ohje on helppo ja edullinen, kun suurin osa tarpeista löytyy tähän aikaan vuodesta kasvimaalta. Kolmihenkinen raati piti ohjeesta pienin tuunauksin: yksi lisäsi suolaa, toinen chiliä ja kolmas noukki pavut pois. Jos kastikkeesta haluaa paksumpaa, voi sitä suurustaa lisäämällä loppuvaiheessa tilkkaan kylmää nestettä hieman Maizenaa ja lisäämällä kiehuvaan kastikkeeseen.



tiistai 25. elokuuta 2015

Lempeän tulinen linssi-kookoskeitto

Ohjeesta tulee noin 8 annosta. Teen usein ison annoksen sosekeittoa, koska sitä on helppo pakastaa. Näin saan toisinaan vapaapäivän safkahommista. Mutta jos ei omista viiden litran kattilaa, ohjeen voi hyvin puolittaa.

1/2 dl oliiviöljyä
1 tl     chilitahnaa tai chilijauhetta
1 tl     raastettua inkivääriä
1 tl     korianteria tai garam masala -maustesekoitusta
400 g porkkanaa
100 g selleriä
100 g palsternakkaa
3        sipulia (reilun kokoisia)
3-6    valkosipulinkynttä
1 kg  tomaattimurskaa
6 dl   vettä
400 g punaisia linssejä
3       kasvisliemikuutiota tai 4 tl yrttisuolaa
500g kookosmaitoa

Kuori ja paloittele porkkanat, selleri, palsternakka, sipuli ja valkosipuli. Kiehauta öljyssä chili, inkivääri ja korianteri/garam masala ja lisää paloitellut vihannekset. Kääntele hetki ja lisää tomaattimurska ja vesi. Keittele miedolla lämmöllä vihannekset lähes pehmeiksi ja lisää linssit. Kun linssit ovat kypsät, mausta suolalla/liemikuutioilla. Soseuta tasaiseksi esim. sauvasekoittimella ja lisää lopuksi kookosmaito.

Sopan voi höystää esim. paahdetuilla auringonkukan ja kurpitsansiemenillä tai jos ruuan ei tarvitse olla vegaania, vaikkapa turkkilaisella jogurtilla.