perjantai 18. marraskuuta 2016

Hedelmäisiä synttäritarjottavia


Hedelmäsiili (kuva: Suomen yrityskuvaus/Markku Heikkilä)

Tämä hedelmäsiili keksittiin, kun haluttiin tehdä yksivuotissynttäreille kakku, jota sankarikin voi hyvällä omalla tunnolla syödä. Tämä maistui sekä lapsille että aikuisille. Pohjana siilissä on vesimelon puolikas ja siihen on cocktail-tikuilla pistelty erilaisia hedelmiä (vesimelonia, hunajamelonia, ananasta, kiiviä, viinirypäleitä). Myös banaani, pensasmustikka ja mansikka sopivat hyvin.
Pikkuinen piparimuotti auttoi hedelmien muotoilussa. Jämäpaloista tuli herkullinen smoothie.
Aikaa kakun tekemiseen kannattaa kyllä varata tuokio jos toinenkin - tässä taisi mennä 1½-2h.

Alla olevassa kuvassa on 6-vuotissynttäreille tehty asetelma, joka myös teki hyvin kauppansa.
Ehkä vielä paremmin kuin prinsessakakku, joka piti olla, mutta aika harva lapsista kuitenkaan erityisemmin piti siitä. Lisäksi pöydässä oli popcornia, keksejä (ks, myös nämä), dippivihanneksia ja kookospalleroita. Riittivät hyin.



Kookospallerot (vegaani, gluteeniton, sokeriton, pähkinätön, soijaton)


Halusin viedä päiväkotiin synttäriherkkuja, joita kutakuinkin kaikki voisivat syödä, jotka eivät sisältäisi lisättyä sokeria ja jotka voisin tehdä hyvissä ajoin etukäteen, kun ennen synttäreitä oli yhtä jos toistakin tekemistä. Sankari tykkäsi ja ilmeisesti monet muutkin. Kaikille ei kookos kuitenkaan maistunut, joten ehkä osan voisi kuorruttaa kaurahiutaleilla. Vahingosta viisastuneena kirjaan ohjeen gluteenittomana, mutta kun oikeassa elämässä tein lisäksi muutaman kaurattoman version, totesin etteivät kaurahiutaleet ole ollenkaan pakollisia. Tulee vain vähän pehmeämpiä palleroita. 

Kookospallerot (10-12 kpl)

1 pkt taatelia
1-2 rkl kookosöljyä
n. 1/2 dl puhdaskaurahiutaleita
n. 1/2 dl auringonkukansiemeniä
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
1/4 tl vaniljajauhetta
Aavistus piparminttuöljyä
Kuorrutteeksi kookoshiutaleita

Pehmitä taateli keittämällä vähässä vedessä. Jos käytät pehmeitä taateleita, keittämistä ei tarvita ja saat aitoja raakapalleroita. Lisää muut aineet ja soseuta sauvasekoittimella melko tasaiseksi. Tarkista maku ja lisää tarpeen mukaan vaniljaa tai piparminttua. Anna jäähtyä/tekeytyä hetki ja pyörittele palleroiksi. Pyörittele pallerot kookoshiutaleissa tai puhdaskaurahiutaleissa.
Säilyvät viileässä jopa useita viikkoja (jos piilottaa hyvin :) Tein synttäreitä varten viisinkertaisen annoksen ja aika hyvin tekivät kauppansa. Muutaman sain vielä töihin välipalaksi, mihin nämä sopivat hyvin, koska säilyvät myös lämpimässä.



Kaiketon jäätelö (sokeriton, maidoton, pähkinätön, soijaton, gluteeniton, vegaani)


2 dl kaurakermaa
2 dl kookoskermaa
1 iso pakastettu banaani
2 rkl tahinia (tai pähkinävoita, jos ei allergiaa)
2 rkl vaahterasiirappia
1/2 tl vaniljajauhetta

 Jäätelöön paras banaani on jo kunnolla kypsä, sellainen jonka kuoreen on tullut jo hieman ruskeita pilkkuja. Pilkon ylikypsät banaanit pakasteeseen, josta ne ovat käyttövalmiita herkutteluhetkiin tai vaikkapa puuron jäähdyttämistä varten. Pakastetusta banaanista tulee jo yksinäänkin hyvä jäätelö, jonka voi maustaa marjoilla, kookossokerilla tai vaahterasiirapilla mieleisekseen. Tässä ohjeessa nyt vähän jotain muutakin höystettä :)
Myös muut jäätelön ainekset on hyvä oll kylmiä jo valmiiksi, joten pidä kaura- ja kookoskermaa jääkaapissa  yön yli (tai pakasta hetken aikaa jos kiirus tuli). Kippaa kuppoon ja surauta sauvasekoittimella soseeksi.
Perusohjetta voi tuunata maustamalla esim. a) jäisillä marjoilla, b) kanelilla ja kaardemummalla, c) piparkakkumausteella, d) suklaarouheella tai e) omalla mielikuvituksella. 
Minä löysin kirpparilta jäätelökoneen, joten käytän sitä, mutta ilman konetta voi massan pakastaa tikkujäätelömuotteihin tai vaikkapa mukeihin, joihin lisää muovilusikan tikuksi. Jäätelökonetta käytettäessä kannattaa muistaa, että karkeammat höysteet (pähkinärouhe, kaakaonibsit tms) kannattaa lisätä vasta kun kone on muutaman minuutin vaivannut massaa, niin höysteet eivät kivety paakuksi astian pohjalle. Sama valumisongelma on hyvä huomioida muitakin keinoja käyttäessä.
Ja eipä sitten kuin herkuttelemaan. Kuvassa jätskin kaverina on suklaakakku, pakastettuja vadelmia ja vaahterasiirappia.

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Lehtikaali-linssikeitto (veg, M, G, pähkinätön, soijaton, sokeriton)


Tämä soppa sopii hyvin syksyn viileisiin ja sadonkorjuuaikaan. Jos mietit, mihin runsasta lehtikaalisatoa voi käyttää, tässä resepti siihen vaivaan, sillä lehtikaalia kuluu tähän  runsaasti.
Alkuperäiseen ohjeeseen tuli lammasmakkaraa (300 g). Lihansyöjät voivat lisätä sen soppaan lehtikaalin kanssa samaan aikaan tai paistaa pannulla paloina, jolloin sen voi lisätä valmiiseen keittoon, jos syöjissä on vege-väkeä.

2 sipulia
2-3 valkosipulin kynttä
3 porkkanaa
5 perunaa
oliiviöljyä
2 dl vihreitä linssejä
2 rkl tomaattipyrettä
½ tl chilitahnaa (esim. Sambal Oelek)
(½ tl savupaprikamaustetta)
1,5 l kasvislientä
200 g lehtikaalia (tai mustakaalia)
1-1½ rkl punaviinietikkaa
mustapippuria
(suolaa)

Kuori ja pilko perunat, porkkanat, sipuli ja valkosipuli. Huuhtele linssit ja lehtikaali ja leikkaa lehtikaalien kovat varret irti lehdistä. 
Kuullota sipulia ja valkosipulia hetki oliiviöljyssä. Lisää perunat, porkkanat, linssit, (lehtikaalin pilkotut varret, jos haluat käyttää myös lehtiruodon),  tomaattipyre, chilitahna ja halutessasi savupaprikamauste (se ei ole ollenkaan välttämätön). Kääntele muutaman kerran. Lisää kasvisliemi ja anna kiehua miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Lisää lehtikaali ja anna kiehua vielä noin 10-20 minuuttia, kunnes linssit ovat kypsiä.
Mausta lopuksi punaviinietikalla, mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla.

Tästä satsista tuli keittoa noin 3-4 litraa, mutta koska lehtikaali vie aluksi aika paljon tilaa, 7 litran kattilani ei ollut yhtään ylimitoitettu. 

lauantai 24. syyskuuta 2016

Inkivääritee


Tehojuoma flunssan torjuntaan. Saattaa vaatia aluksi hieman totuttelua, koska on aika tujua. Teelusikallinen hunajaa teen sekaan auttaa tässä kummasti, eikä tee flunssankaan suhteen hallaa.

1. Kuori inkivääri
2. Raasta melko pieneksi raasteeksi
3. Lusikoi jääpalamuotteihin
4. Pakasta
5. Tipauta flunssan ensioireiden ilmaantuessa yksi kuutio kuumaan vesimukilliseen ja nauti. 

Raastaessa jää usein vähän puumaisempaa ainesta, jota en laita jääpalamuotteihin. Siitä tulee ensimmäinen teesatsi. Vaikka muuten nautin juoman raasteineen, tästä siivilöin hetken hauduttamisen jälkeen inkiväärin pois.


Kauravohvelit (G, M, soijaton, pähkinätön, sokeriton)


Kiitokset tästä ohjeesta kuuluvat Erjalle, jonka aamupalapöydässä saimme edelliskesänä näihin herkkuihin tutustua. Sen jälkeen meillekin muutti vohvelirauta.

Kauravohvelit (4 kpl)

n. 4 dl (tai vähän reilu) kauramaitoa
kuumennetaan kiehumispisteeseen.
Ota pois liedeltä ja sekoita joukkoon
hyppysellinen suolaa
2 1/2 dl puhdaskaurahiutaleita 
(reilu) 1 rkl öljyä
1 luomukananmuna ja
1/2 dl reilu jauhoja, joihin olet sekoittanut 1 tl leivinjauhoja. 
Paista vohveliraudalla. 
Tarjoile esimerkiksi pekaanipähkinöiden,  vaahdoksi vispatun kookoskerman ja vaahterasiirpin kera. Terveellisempi vaihtoehto on nautiskella vohvelit marjojen kanssa. Tai perheen :D.

perjantai 9. syyskuuta 2016

Kruunun sitruunamuffinsit





Tämän, kuten monta muutakin  ohjetta olen saanut ystävältäni Ruutilta, jonka tarjoama iltapala on joka kerta kuin juhla-ateria. Kuninkaan pöydässä ollaan tälläkin kertaa, ohje on kai saanut nimensä naapurimaasta, jossa tämä resepti on lainattu. Muunnelmia löytyy netistä laidasta laitaan, tämä versio on ehkä helpoimmasta päästä leipoa. Kakku tai muffinsit säilyvät hyvin muutaman päivän huoneenlämmössä ja itseasiassa paranevat ajan kanssa, joten juhlia varten voi hyvin leipoa päivän tai pari etukäteen. Kuljettamista en suosittele, murustuvat helposti (kuten kuvastakin näkyy).

Ainekset (n. 12 muffinsia)
3 luomumunaa
1½-2 dl hunajaa tai vaahterasiirappia
150 g (vähän vajaa 4 dl) jauhettua mantelia
3/4 dl perunajauhoa, maissijauhoa tai niiden sekoitusta
1½ tl leivinjauhetta
2 keitettyä perunaa muusattuna
125 g sulatettua maidotonta margariinia
½ sitruunan raastettu kuori

Tee näin:
1. Kuumenna uuni 175 asteeseen
2. Vaahdota munat ja hunaja/vaahterasiirappi
3. Sekoita jauhettu manteli, jauhot ja leivinjauhe. Lisää muusattu peruna, rasva ja sitruunankuori muna-sokerivaahtoon. Vatkaa sileäksi taikinaksi.
4. Kaada taikina muffinsivuokiin tai voideltuun uunivuokaan (halk. 22-23 cm). Paista muffinseja n. 15-20 min tai kakkua uunin alatasossa n. 50-55min. Anna jäähtyä.